(Noh, leikkauksen jälkeinen tutkinta paljastaa sitten koko totuuden, mut so far so good kuiteskin).
Muuta uutta tietoa kasvaimen luokituksesta ja laadusta en saanut, koska lopulliset tulokset tulevat vasta neljän viikon kuluttua leikkauksesta. Se on varmaa, että muitakin hoitoja tulee. Se on varmaa, että vasen rinta poistetaan kokonaan, koska invasiivinen syöpä (16mm) on todettu ja koska toinen, epäilyttävä alue (35mm) on niin suuri. Imusolmuke - tai kaikki imusolmukkeet jos leikkauksen yhteydessä vartijaimusolmukkeesta löytyy syöpäsoluja- tyhjennetään kainalosta. Leikkaus on jo perjantaina 17.3. Kotiin pääsen aikaisintaan lauantaina.
Tapasin leikkaavan kirurgin, jonka kanssa katsoimme magneettikuvat. Siinä se isompi muutos näytti ihan samalta kuin varsinainen syöpäkasvain, vaikka hänenkin kummastukseksi ei siitä otetuista koepaloista syöpäsoluja löytynytkään. Keskustelimme leikkauksesta. Toista rintaa ei ole mitään syytä poistaa, se on täysin terve. Vaadin ja sain siihen hyvät perustelut. Nykyisillä menetelmillä ja hoidoilla terveen rinnan poistamiselle ei ole perusteita. Se saattaisi lisäksi haitata oikean käden toimintakykyä ja se on kyllä oleellista myös, koska olen oikeakätinen. Onneksi syöpä on vasemmalla puolella.
Kirurgi oli aivan ihana: selkeäsanainen, osasi perustella mielipiteensä ja oli empaattinen.
Samoin oli leikkausasioita järjestävä hoitaja, jonka nyt näin eka kerran. Hänen kanssaan olen puhunut aiemmin puhelimessa. Käytiin läpi operaation käytännön asiat. Anestesialääkärin kanssa käytiin läpi leikkauksen jälkeisen kivunlievityksen ihan tieteellisiäkin tutkimustuloksia. Aiempien kokemusten perusteella olen operaatioitten jälkeisen kivunhoidon suhteen haasteellinen opioidiherkkä tapaus ( so. verenpaine laskee liikaa, kerran olen pyörtynytkin, kipu ei lievity ja lisäksi tulee raju oksentelu). Hän lupasi hoitaa mut ihan pieteetillä ja peliin laitetaan kaikki mahdolliset konstit.
Koen olevani todella hyvissä, asiantuntevissa käsissä. Koen olevani myös kuin piripinnassa - kaikki ylimääräinen ravistelu saa läikkymään yli. En kestä yhtään töykeää sanaa. Lohduttaa suuresti kun saa osaavan, ammattitaitoisen, asiallisen ja empaattisen kohtelun. Empaattisuus ei ole resurssikysymys: silmiin katsominen ja ystävällisyys ei vie sen enempää aikaa kuin töykeys. Töykeys itse asiassa saa mut juuri nyt heti itkemään ja siinä menee sitten asioitten hoitamiseen varmasti enemmän aikaa.
Olen kiitollinen ja levollisin mielin menossa leikkaukseen.
Tässä eilisissä, ankeissa, tunnelmissa tehty luonnoskirjan sivu:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti