Pumpulitissi kassissa

Leikkauspäivän aamuna Juha toi minut Tays.n isotooppilaboratorioon kuten oli määrätty. Siellä rintaani pistettiin neulalla radioaktiivinen merkkiaine, joka leikkauksessa hakeutuu imusolmukkeisiin. Taysista minun piti ottaa taksi Hatanpään kantasairaalaan, jossa ilmoittauduin toisena potilaan leikkaukseen jo ennen kahdeksaa.

Ilmoittautumisen jälkeen odottelin pitkään. Kun pääsin vaihtamaan sairaalavaatteita, hoitaja kertoi että valitettavasti joudun odottamaan saliin pääsyä ehkä vielä jopa kolme tuntia. Koska en kestänyt enää yhtään lisää, aloin itkeä. Hoitajan kanssa puhuttiin pitkään pukuhuoneessa ja hän oli aivan ihana ja empaattinen. Hän oli lisäksi kiinnostunut siitä, miten heidän, hänen yksikkönsä toiminta, esim leikkaukseen valmitelu ja labrakyydit onnistuvat. Hän teki kaikkensa vointini hyväksi ja ihmetteli kanssani myös sitä, miten kukaan ei ole minulle heti aluksi ( kuukausi sitten ) selostanut miten rintasyövän hoitoketju kokonaisuudessan menee tai tarjonnut keskusteluapua ennen kuin itse sitä pyysin. Syöpäsäätiön puhelinnumeron olin saanut pyytäessäni apua ja onneksi sinne pääsen sitten viikon kuluttua ja voin soittaa koska vaan.

Istuin sairaalakamppeissa lepotuolissa odottamassa ja katselin kun ihmisiä vietiin erilaisiin päiväkirurgisiin toimenpiteisiin. Liukkaan talven jäljiltä monilla oli sauvat mukana. Heille oli oma leikkaustiiminsä ja kirurgit. Minä jonotin toiseen saliin, jossa edeltävä leikkaus viivästyi. Ihmisiä tuli ja meni. Aloin palella ja otin lämpöpeiton. Sitten tuli heikko olo. Hoitaja mittasi verensokerin ja sanoi sen olevan liian alhainen. Olin syönyt ja juonut, kuten ohjeissa sanottiin, viimeksi n. klo 21 edellisenä iltana. Anestesialääkäri tulisi laittamaan tipan, mutta leikkaukseen joutuisin vielä odottamaan. Sitten olikinn yhtäkkiä ympärilläni paljon ihmisiä. Kaikilla oli kiire, mutta he kaikki katsoivat minua silmiin, hymyilivät ja kertoivat nimensä ja sen mitä tekevät nyt ja mitä aikovat tehdä. Huomaan nyt että se on toosi hienoa ja harvinaista. Laatu ei aina ole pelkästään resurssikysymys.

Anestesialääkärin kanssa puhuin pitkään minun aiemmissa toimenpiteissä tulleesta ilmeisesti opiaattien aiheuttamasta pahoinvoinnista ja oksentamisesta ja kivunhallinnan vaikeuksista. Hän soitti kollegalle ja tuli hetken kuluttua sanomaan ettei mun tarvitse olla huolissaan, mulle tehdään mua varten tuunattu anestesia:D :D. Jollei puolisoa olisi, anestesiologi olisi potentiaalinen vaihtoehto💓.

Tiimi oli ihan innoissaan uudesta haasteesta ja vaihtelusta (!) ja asetteli kaikenlaisia vempaimia tippatelineeseen. Sain lisälämpöpeiton ja hymyjä ja taputuksia kaiken kiireen keskellä. Salissa sama meno jatkui. Kaikki siellä työskentelevät tulivat luokseni, katsoivat silmiin, kertoivat nimensä ja sen mitä tekevät. Kirurgi kävi moikkaamassa kuin vanha tuttu ja venytteli sen jälkeen salin nurkassa kuin ennen urheilusuoritusta. Viimeksi joku sanoi, että hyvin se menee, me pidetään huolta susta. Sitten he pitivät jonkinlaisen check in -session. Olin ihan pöllyssä jo ja vastasin varmaan johonkin tuttuun lääkekohtaan: - joo. Kaikki nauroivat. Viimeksi näin kellon. Se oli 12.

Olin toivonut, että kun herään, minulle heti kerrotaan, mitä on tehty ja joku on vieressä. Siinä olikin paljon ihmisiä ja kaikki kertoivat kaiken mennen hyvin. Vasen rinta ja neljä imusolmuketta poistettiin. Kipu oli siedettävää ja sitä hallittiin hyvin ilman pahoinvointia. Kello oli kolme.
Hoitaja kävi luonani usein ja olin ainoa potilas klo 16 jälkeen siellä. Kuudelta pääsin osastolle, kaikki muut potilaat olivat jo aikaa sitten sieltä lähteneet.

Osastolle minut vei hoitaja, joka ei tervehtinyt, sanonut nimeään, ei kerrassaan mitään. Sama meno jatkui osastolla. Kukaan ei käynyt katsomassa vointiani moneen tuntiin. Juha kävi ja laittoi tavarani ulottuvilleni. Soitin, kun tarvin kipulääkettä. Dreenistä ja sen pysymisestä imussa käskettiin huolehtia itse. Hoitajalla oli monta juuri leikkauksesta tullutta potilasta. Eka kerralla sain apua vessaan pääsyyn. Mä olin tipassa heikotuksen takia enkä uskaltanut yksin iltatoimille. Hoitaja sanoi että ainakin tunti menee ennen kuin hän ehtii apuun. Onneksi mulla oli mukana pesulappuja, hammasharja hollilla ja oksennuskippo varalla niin pystyin pesemään nukutusaineitten maun suusta ja vähän raikastumaan. Pystyin syömään jugurtin ja juomaan teen enkä oksentanut. Edellisestä ruokailusta oli 11 tuntia. Kello oli kahdeksan illalla. Yöhoitaja kävi tervehtimässä ja sanoi nimensä:)

Sain nukuttua joitakin tunteja tipasta, dreeniletkuista ja kivusta huolimatta. Yöllä heräsin päänsärkyyn. Verenpaine oli ok ja päänsärky johtui hoitajan mukaan nukutuslääkkeitten poistumisesta. Sain kipulääkettä ja lisätyynyn kipeytyvän käden alle. Tippa otettiin pois, kanyyli jäi vielä varalta.

Aamulla aamupala maistui ihanalta, mutta paljoa en pystynyt syömään. Sinnittelin itse vessaan. Heikotti ja tärisytti, mutta halusin päästä kotiin. Hoitaja kävi antamassa kotiinlähtöinfon ja pumpulitissin. Juha halusi auttaa mua pukemaan vaatteet, mutta halusin katsoa itse ensin itseäni peilistä. Kasvaimet olivat niin lähellä rintakehää että perusteellisesti on kaavittu rintarukkani kuopalle. Haava on kainalosta rintakehän keskelle. Kainalossa on mojova mustelma. Dreeniletku tulee ulos keskeltä rintakehää.

Pumpulitissi ja nippu haavanhoito- jumppa- ja muita ohjepapereita kassissa tulimme kotiin. Hyvästelin kivan ja kovia kokeneen huonekaverini.
Kotiin oli hyvä tulla. Perhe ja kaverit ovat olleet ihania. Kiitos teille kaikille.
Pysykää mukana kyydissä sen mukaan, kun jaksatte mun itkun, kiukun, ilon, pelon vuoristorataa.
Meille voi tulla käymään tai soittaa koska vaan. Viestit ja sähköpostit, kaikki yhteydenpito on kivaa. Itse pystyn nyt vain tähän kirjoittamiseen. Yritän kuntoutua, että voisin tehdä kuviksi tämän.