Kesy tiikeri

Näin unta tiikeristä. Se oli muuttanut meille ja oli aika leppoisa tyyppi. Havahduin (voiko unessa havahtua?!?) että sehän on petoeläin, villi, ei sen kuulu meillä asua! Mutta kun se ei kerran muuta pois, ehkä totun elämään sen kanssa ja olemaan samalla varuillani kuitenkin.
Uni jäi vaivaamaan mua ja tajusin, että mun elämän  tiikeri  on tietenkin tuo mun syöpä. Tänään sain kuulla tarkat tiedot pedosta, joka osoittautui tosiaan kesyksi ja leppoisaksi tyypiksi. Fiilis on kuin lottovoittajan!! Kaikille faktatiedoista kiinnostuneille, tässä mun voittorivi:

• Lobulaarinen syöpätyyppi. Sitä on rintasyöpätapauksista n. 15% . ( Duktaalinen tyyppi on yleisempi ja useinmiten ärhäkkäämpi kuin lobulaarinen). Lobulaarinen rintasyöpä ei aina näy mammografiassa ja magneettikuvaus (MRI) taas näyttää siitä usein vääriä positiivisia tuloksia. Se on duktaalista salakavalampi ja löytyy joskus liian myöhään, koska sitä ei huomaa niin helposti. Se tekee ensin erillisiä solupesäkejonoja ja -ryhmiä, jotka vasta ajan kuluessa muotoutuvat tunnusteltaviksi kyhmyiksi ja tutkimuksessa nähtäviksi muutoksiksi.
• T1, in situ -alue lisäksi n. 4cm. Eli varsinainen syöpäkasvain on alle 2cm ja epäilyttävä alue, n. 4cm, oli syövän esiastetta. ( Koko rinnan poisto oli siis perusteltua ja tarpeen ).
• Gradus 2, mutta jakautuvien solujen osuus vain 13%. Eli syöpäsolut kohtalaisen erilaistuneita, mutta eivät kovin aktiivisesti jakautuvia. Erilaistunein on ykkönen ja se on hyväennusteisin, pahin eli vähiten erilaistunut on kolmosta, jota lobulaarinen harvoin on.
• N0 ( ei syöpäsoluryhmiä/etäpesäkkeitä imusolmukkeissa). Mulla poistetut vartijaimusolmukkeet ( 4kpl) ovat puhtaat.
• Vahvasti hormonipositiivinen, eli estrogeeni ja progesteroni "ruokkivat" syöpää. Siksi tähän sopii hyvin hoidoksi "hormoninestäjälääkitys", kuten minullekin tulee.

En siis tarvitse/hyödy solunsalpaajahoidosta tai sädehoidosta. Syövän uusimistodenäköisyys on pieni ja se pienenee edelleen lääkityksellä, joka tulee viideksi vuodeksi. 

Mulla on voittajafiilis.! Elämä on ihanaa! Nyt maalataan, opiskellaan ja hyödynnetään kaikkea elämän varrella opittua. Olen uuden elämänvaiheen alussa. Ja ihan ensin juhlitaan:D

Mun on kuitenkin muistettava, että syöpä on syöpä. Se voi uusia. Siksi en voi unohtaa sitä, vaan olla varuillaan. Tottua elämään kesyn tiikerin kanssa.

Kiitos tuesta ja huolenpidosta rakkaalle perheelle ja kaikille mukana kulkeneille ihmisille💓

ps. Syöpä on syöpä ja tiikeri on tiikeri: Tiikeri on oikeasti uhanalainen laji. Toivon hartaasti sen säilyvän luonnossa:)

ps. 2. Tämä tarina jatkuu ja samoin tämä blogikin.  Mulla on kesällä jo eka kontrolliaika Taysin syöpäpkl:lle. Mietin edelleen, lähdenkö rintareproduktioleikkaukseen eli haluanko uuden rinnan. Se rakennetaan omista kudoksista ( ja mahd. silikonista). Operaatio on iso ja toipuminen n. 2kk.. Hmm.

...

One night I dreamed about a tiger living in our home. I was afraid and knew it is a wild animal after all. That is like my cancer. Now I know the "tiger" is tame: local and not aggressive and easily treated with antihormone medication. That is good good good news!!!

Now it is time to celebrate and after that I am back to study and art work etc.

Life is wonderful!

Thank you my lovely family and many friends for your precious support and love💓

Kevään heijastuksia/Reflections of Spring ( which has been very cold but filled with light )

Tunteita ja tarinoita

Otsikkoni on kuin suoraan saippuasarjasta. Tietääkseni kukaan ei ole keksinyt tehdä syöpäsaippuasarjaa. Netissä ja muussa mediassa on kuitenkin tositarina poikineen. Olen lukenut niitä paljon, ehkä liikaa. Jokainen tarina on erilainen, omanlaisensa. Lähes kaikissa tulee esiin samanlaiset tunteet, joita itsekin olen läpikäynyt, esimerkiksi pelko syövän leviämisestä ja kuolemanpelko. Järki sanoo, että selviytymismahdollisuudet ovat erinomaiset. Jokaisen syöpä on kuitenkin erilainen. Joka vuosi Suomessa n. 800 naista kuolee rintasyöpään. Yksi heistä vuonna 1999 oli oma äitini.

Olen nyt lopettanut lukemisen rintasyövän osalta toistaiseksi. Lopetin sen tosi hauskaan ja monitasoiseen kirjaan. Kirja on Tukka hattuhyllyllä, jonka sain rakkaalta ystävältä lainaksi. Kirjan on kirjoittanut Satu Hassi, joka vuosituhannen vaihteessa sairasti rintasyövän ollessaan ympäristöministerinä. Hän kirjoittaa avoimesti ja hauskastikin. Kirjassa on kiinnostavaa myös politiikan sisäpiirin ja ministerin elämän kuvaus. Oli kiva huomata, miten hän pystyi hoitamaan vaativan työnsä syövästä huolimatta. Hän muutti miehensä kanssa sairautensa aikana uuteen kotiin ja kävi rentoutumassa merellä saaressa ihan samoin kuin mekin teemme. Kaiken lisäksi kirjassa kerrotaan ruuasta ja ruuanlaitosta elämän suolana. Sinä on muutama mainio ruokaresepti, josta jo yhtä, ahvenvuokaa, teimme viime viikonloppuna. Nam.

Hassin kirja on positiivinen ja hieno, koska hän kertoo että sytostaattihoidot eivät muutamia yksittäisiä päiviä lukuunottamatta estäneet tai haitanneet elämää. Itse pelkään sytostaattihoitoja. Pelkään myös, että jos en niitä saa, syöpä leviää. Jokaiselle tehdään oma hoitosuunnitelma ja oma "sytococktail" ja lisäksi niihin reagointi on yksilöllistä. Pahoinvointi, hiustenlähtö, nivelkivut, suun, silmien ja limakalvojen kuivuminen, arkuus ja haavaumat ovat aika yleisiä. Valkosolut laskevat ja infektioherkkyys kasvaa. Pahoinvointia estämään annettavilla isoilla kortisoniannoksilla ja sytostaateilla yhdessä on turvottava ja finnejä tuova vaikutus. Netissä saa harvoin lukea niistä tapauksista, joilla em. haittoja ei juuri ole tullut, kuten Satu Hassi esimerkiksi..

Kaiken pelonsekaisen odottamisen keskellä olen nauttinut elämästä. Hyvä ruoka, taide, liikkuminen metsässä ja uuden kodin sisustaminen on ollut ihanaa. On hienoa, kun haava on parantunut ja voimat ovat palautuneet. Perhe on ollut ihanan rakastava ja huolehtiva. Ystävät ovat pitäneet yhteyttä. Olen kiitollinen ja onnekas.

Ohessa lisää vaatteita paperinukelle. Lumoan musta tunika on joululahja. Se on mukava ja juhlavakin. Alusvaatesettinä on ylläni edelleen päivittäin ihoa vasten puettu pehmeä toppi ( iho leikkaushaavan kohdalta on edelleen arka ja samalla omituisen tunnoton ). Topin päälle puen joustavan toppiliivin ja toiseen "taskuun" puen pumpulitissin, joka on rinnanmallinen vanutäytteinen tyyny. Vanun määrää voi säädellä ja muotoilla, jolloin saadaan suunnilleen samanlaiset rinnat. Vanu on kevyttä ja usein täytyy tarkistaa, että rinnat pysyvät samalla korkeudella:)

Ensi viikolla mulla on fysioterapeutin aika. Silloin suunnitellaan kuntosaliohjelma ja lisäjumppaharjoituksia leikatun puolen kädelle, jonka liikkuvuus ei ihan vielä ole sama kuin toisen käden. Ensi viikolla on myös silikonioproteesin sovitusaika Pirkanmaan Syöpäsäätiöllä.
Seuraavassa postauksessa kerron myös hoidoista, joita tulen saamaan. Rintasyövän hoidosta kattavasti tietoa täällä: https://www.kaikkisyovasta.fi/tietoa-syovasta/syopataudit/rintasyopa/#rintasyovan-hoito
Minulla onkologian pkl aika on pian. Siellä kuulen tarkat tiedot minun rintasyövästäni ja sen tarvitsemista hoidoista. Stay tuned!

...

I have read too much stories about breast cancer. Internet is loaded with scary tales. Luckily I have read some positive stories about recovery and few kemo side effects, too. Soon I will know what my treatments will be in the near future. I will meet a physiotherapist again as well to get more exercises for the left arm, which is not yet as good as it could and should be.

I am afraid of the possible treatments to come. Anyway I am thankful and happy for the love and care of my family and friends. I have enjoyed art, good food, new home, walks in the forest, summer season ahead💓

There are some more clothes for the paper doll and more to come. Stay tuned!

Musta tunika/ Black blouse by  Lumoan
Valkea pitsipaituliluonnos by Leena / white underwear sketch by Leena
Violetti toppisetti on jokapäiväisessä käytössä/ Purple top set is in everyday use:)

Valoa kohti

Se tunne, kun unohtaa olevansa syöpäsairas. Se tunne kun on kevät: aurinko paistaa ja on täynnä energiaa!! Ja sitä energiaa tarvittiin viikonloppuna, kun muutimme uuteen kotiin. Kaikki meni hyvin ja olemme iloisia uudesta, valoisasta kodistamme.

Viime viikolla jouduin kuitenkin vielä kerran käymään kirurgin luona, kun haava/arpialueelle tuli turvotusta. Pääsin sinne saman tien, koska pyhät olivat tulossa ja mulla on jo ollut se kammottava haava-alueen tulehdus. Nyt kuitenkin kaikki on hyvin. Haavan ympärille oli kerääntynyt vähän kudosnestettä, joka sieltä itsekseen häviää. Haava on hyvin parantunut, tulehdusta ei enää ole. Särkylääkkeitä en ole tarvinnut enää pariin päivään ollenkaan. Olen siis välillä ja varsinkin muuttotohinassa kokonaan unohtanut koko sairauden. Poissa se ei kuitenkaan ole ja jatkohoitoja saan vielä jonkin aikaa jännittää.

Luulen, että olen tehnyt pohjakosketuksen ja suunta on ylös. Tai sitten käyrä on hidastunut, nousut ja laskut ovat loivempia ja kestävät pidempään. Olen kuullut, että osalla syöpään sairastuneista tulee "romahdus" vasta, kun hoidot ovat päättyneet ja kaikki on "ohi". Minä putosin heti ja lujaa. Nyt uskon kulkevani kohti valoa, katson valoon, kuten taannoisen näyttelynikin nimi oli.
Siivoilen ja tyhjennän vanhaa taloamme, joka oli kotimme viimeiset 20 vuotta. Ne olivat hyviä vuosia. Kiitos!
...
Every once in a while I forget being ill. I do not need pain killers anymore and the wound is heald. This battle is not quite over though. I yet have to wait awhile to get to know the treatments to come. 
We are so happy about our brand new home filled with light and charming feeling of space.
We still continue to empty the old house which was the home of our family for twenty years. Those years were full of life. I feel thankful and eager to move on in life!

Muistatko Ally McBealin?

Yhtenä iltana olin löysä pyjama päällä, housut roikkui. Söin jäätelöä suoraan purkista. Tuli mieleeni vuosien takaa TV-sarja Ally McBeal. Muistan sarjasta oikeastaan vain Allyn ylisuuren pyjaman. Ja hänkin taisi syödä jäätelöä suoraan purkista ( se on kait ihan tavallista amer. elokuvissa ja sarjoissa? )

Meikäläisen vauvanruoka-maito-ruokavalio on taakse jäänyttä elämää. Syön kasviksia, hedelmiä, turkkilaista jugurttia, kalaa ja hiukan kanaa. Punaista lihaa ei juuri tee mieli. Söin kylläkin hyvän karitsanpaistiannoksen, kun olimme viettämässä hauskaa iltaa perheen tyttöjen kanssa (=poikien puolisot, tyttäremme ja minä ).

Viikonlopusta alkaen mulla on ollut välillä ihan normikuntoinen olo. Särkylääkkeitä tarvitsen yhä yöksi ja iltapäivisin, mutta vähemmän ja miedompia. Haava-alue on vielä arka ja kipeä, mutta voin jo nukkua silläkin kyljellä, mikä on ihanaa. Leikkauksen ja tulehduksen jälkeen pystyin nukkumaan vain oikealla kyljellä, tyynyjen tukemana.

Pumpulitissi toppiliivissä olen painellut menemään. Sen saa muotoiltua suunnilleen samannäköiseksi kuin toinenkin, mutta on niin kevyt, että sitä saa vahtia: sillä on tapana nousta kaulaa kohti... Sunnuntaina mulla oli näyttelyssäni taitelijatapaaminen ja oli hauska nähdä ihmisiä. Kiitos kaikille mukana olleille:) Serkkuni tuli Helsingistä asti näyttelyäni katsomaan ja meillä oli mukava päivä. Valokuvaa otettaessa en miettinyt onko huulipunaaa hampaissa, vaan sitä onko pumpulitissi kohdillaan:D

...

Viime viikolla kävin Pirkanmaan Syöpäyhdistyksen hoitajan juttusilla. Kartoitettiin mun tilannetta ja sain tietää yhdistyksen monipuolisesta toiminnasta.Yhdistys järjestää kuntouttavaa toimintaa, kursseja ja luentoja. Siellä on myös kuntosali, jossa voi tehdä itselle suunniteltua ohjelmaa. Ensi viikolla varaan itselleni fysioterapeutin ajan ja saan lisää ohjeita käden kuntouttamiseksi. Imusolmukkeiden poiston takia on turvotusta eikä käden liikelaajuus ole vielä normaali. Yhdistykseltä saan myös silikoniproteesin ja ekan proteesiliivin. Silikoniproteesi valitaan niin, että se näyttää ja tuntuu omalta. Uimista varten voi ostaa uimaproteesin. Sain myös listan liikkeistä, jotka myyvät liivejä ja uimapukuja.

...

Muutamme miehen kanssa lauantaina juuri valmistuneeseen rivitalokotiin parin kilometrin päähän. Muuttofirman miehet kantavat ja kuljettavat isot ja painavat tavarat. Tänään meille tuodaan isoja, muuttolaatikoita ja alamme pakata niihin mukaan tulevia tavaroita. Taloa ei tarvitse vielä tyhjentää kokonaan. Täältä tulee lähtemään vielä kierrätys- ja kaatopaikkakuomia ennen kuin talo on tyhjä.

Muutto on kaikesta perheen ja muuttofirman avusta huolimatta työläs ja stressaavakin projekti. Olemme siitä myös innoissamme, koska uusi koti on niin meidän juttu isoine, valoisine tiloineen. Neliöitä on tietenkin paljon vähemmän kuin nykyisessä vanhassa talossamme. Hyvältä tuntuu kaikesta vanhasta rojusta luopuminen ja sekin ajatus, että niin paljon voi kierrättää. Joku toinen voi tarvita sitä, mitä minä en enää halua.

Taloon jää vielä osa mun teoksista ja tarvikkeista, voin työskennellä täällä toistaiseksi. Sitten kun talo on myyty, haaveena on oma, kodista erillään oleva työhuone. Mutta sen aika on myöhemmin. Uudessa kodissakin on mahdollista työskennellä ja taiteilijaseuran väliaikaista työtilaa voi vuokrata silloin, kun teen oikein suuria teoksia.

Ympyrä sulkeutuu. Muutamme muutaman sadan metrin päähän sitä paikkaa, jossa asuimme kun vanhin poikamme oli leikki-ikäinen ja keskimmäisemme oli vauva. Takapihalta alkaa kuntopolku/ latu.  Julkinen liikenne toimii ja kirjasto ja terveyspalvelut ovat lähellä. Ja Kaukajärvikin on lähellä. Liutun uimarannassa vietimme hellepäiviä, kun lapset olivat pieniä ja siellä he kaikki oppivat uimaan. Se on kaunis ja kiva järveksi, vaikkei se tietenkään meren veroinen olekaan.

Merellä Vakaskarissa olemme jatkossakin kesäkauden vapaa-aikamme. Muutto tulee siinäkin mielessä hyvään aikaan, että huhtikuun viimeisinä viikonloppuina pääsee jo saareen; pääsiäisenäkin pääsisi jo, ilmoitti perinteiseen tapaan raumalainen mökkinaapurimme!

Ihanaa mennä kesää kohti. Rakastan valoa. Ja KATSON VALOON -niminen näyttelyni on Studio Mältinrannassa tänään viimeistä päivää klo 18 asti.

...

Remember Ally McBeal? I felt like her as I was dressed in an over large pyjamas and eating ice cream .. Some days have been quite "normal" lately. I have less pain and less pain killers. I am back to normal diet: no more baby food and less milk. More veggies, fish and yoghurt instead.
I have got more information about rehab and will see a physiotherapist soon again to get a personal  program.

On Saturday 15th Apr my hubby and I will move to a brand new home. We are tired to constantly renovate our old house which is in addition too big for the two of us. The timing could be better but we are going to have help. We are excited about leaving behind ( recycling )  the stuff we do not need. We love the location and layout of the new home. We do have a small yard there and a lake is nearby. Anyway, during the summer season we are going to spend our holidays by the sea in Rauma.

On Sunday I was present at the gallery to meet my dear cousin and other people who visited my exhibition. After that we had a nice dinner with the Vainio girls ( = our daughter and the spouses of our boys )
The food was good and we had fun😃Thank you girls💓💓💓

My Mammaca

to my international readers/friends;
7th April 2017
This blog is about my breast cancer. I thought I know pretty much about this disease. I also thought I was prepared for this to come, because my mother has died of it and my aunt had it years ago and luckily she is cured and fine now💓

How wrong I was! I knew at the moment I found the the lump in my breast that it is cancer. Anyway it was a terrifying shock. My feelings have been a roller coaster: I have been miserable, sad, angry, anxious, ashamed and yet thankful, happy and loving. I have NOT been jealous, bitter nor accusative and that is good. Everything has happened quickly. Anyway I have been tired and worried about waiting for the final results, not knowing all the facts and prognosis yet.

I found the lump on 11th Feb and already on the next day the ultra showed "it is not good" and a week after that the doctor told me the biopsy showed it is cancer. This cancer hideously hides on mammography. Instead MRI revealed another, even bigger, suspected area near the cancer tumor. Luckily there are no cancer cells found on that area. Anyway it was the reason to cut off the whole breast.

The surgery went fine and I have been taken care very well all the time in spite of the fact that they have to work in such a hurry in the hospital. The treatment of the breast cancer is very effective and and it has even improved rapidly during the last ten years. There is a team of doctors to decide each step of the treatment. The surgery team decided to cut off the whole breast and also four of the lymph nodes in the armpit. The nodes are the first ones where the cancer cells gravitate from the tumor. They seem to have been clear:)

A couple of days after the surgery I became very sick with high fever, rash and pain around the wound area. I was hospitalized for nearly a week to get rid of the nasty infection. Now I am getting slowly stronger, day by day. The wound/scar is fine and neat, CRP is down under 4 ( after the highest 220 during the worst days of the infection ). The first final lab results of the type of the cancer are promising. Although I have to wait until the end of April to know the final results and the treatments to come. There is again a delegation of specialists to examine the results of my cancer and they will decide about the specific continuation in my case.

I feel I have been and will be very well taken care of. I have also searched for and got support from all the possible professionals: doctors, physiotherapists and nurses -  also mentally and in nutrition and supportive treatments. My family is amazing: sweet and loving 💓💓💓💓 I am so thankful for all the care and love I have had from them! I also feel very grateful for all my many friends, they have always been there for me; thank you sweet, dear, beloved friends.

After the operation and infection I have been weak and tired for some weeks.  I could only stay in bed and rest. Cry in my sorrow. Eat baby food and drink milk ( I totally lost my appetite ).
Now I am getting better each day. I take walks and enjoy the sun and lightness. I have started to draw again and art is helping me to get over this as well.

Hope is back. I stick to that.

One-Boob-paperdoll with pampering pants and shirt by Nosh ( Finnish eko design )

Yksitissileenan esiinmarssi

Mikä oli se villin lännen hahmo, jolla on vain yksi silmä? Yksisilmä-Mac? Yksisilmä-Jack? Anyway, kova kundi. Enpä muista vastaavia yksitissisankareita, vaikka kovia muijia ollaankin, kaikki me tissiamputoidut. Sen kunniaksi avaan omaa oloani ja elämääni oheisen paperinuken avulla. Nyt näette myös pari toipumisvaatetta, joita tilasin ekologisilta, pääasiassa suomalaisilta designvaatefirmoilta. Ovat muuten laadukkaita ja persoonallisia vaatteita! Esittelen lisää vaatemerkkejä sekä kirpputorilöytöjäni, kun paperinuken vaategarderobi täydentyy ( kun piirrän lisää ).

Eilen kävelin vähän ulkona ja juhlistin hyviä verenpainelukemia, haavan ja tulehduksen paranemista ja toiveita herättäviä labratuloksia syöpäni laadusta suklaapatukalla ja irtolakulla:) Kotona tein itselleni pinaattipastaa, omaa lempivoimaruokaani. Siihen tulee pinaatin lisäksi kuivattuja sieniä, tommaattimurskaa, vuohenjuustoa, sipulia, valkosipulia sekä yrttimausteita. Sipulit ja pinaatit paistetaan öljyssä valurautapadassa/pannussa, lisätään sienet, vähän vettä, (kasvisliemikuutio), yrttimausteet, tomaattimurskapurkki. Keitetään n 20 minuuttia. Lopuksi lisätään vuohenjuusto paloina ja haudutetaan vielä n. 15 minuuttia. Kastike on ihanaa pastan kanssa ja kannattaa sekoittaa huolella juurikeitettyyn pastaan.

Onkohan tästä muodostumassa lifestyle/ muoti/ ruoka -blogi??? Uuuh.

Puhelin ja muut viestimet kävivät kuumana ja pari ystävää poikkesi meillä -kiitos kaikille mukanani iloitseville💗

Koskaan en ole ollut yhtä iloinen imuroinnista ja kotihommista. Taisin vähän innostua liikaa ja illalla piti ottaa särkylääkettä. Mun pitää muistaa kuunnella itseäni ja oloani. Olen toipumassa hissukseen isohkosta leikkauksesta, vakavasta tulehduksesta ja suuresta traumasta. Se ottaa aikaa.

Mutta - tadaaa - tänään istuin ihanan piirustuspaperin ja värikynäpakkini ääreen ja ryhdyin toimeen
Saanko esitellä Yksitissi-Leenan:

Paperinukella on "yllään" dreeniletkureiän peittävä sidos keskellä rintaa, kuten mullakin juuri nyt vielä on. Ja pikkuhousut on ne kuuluisat firman stringit..
Nosh

ps. Ihan salaisuutena kerron vain sulle, että alan suunnitella ja tehdä prototyyppejä sensuelleista alusvaatteista monokini ja one boob-hengessä ja julkaisen niitä tällä sivustolla myöhemmin. Samoin tulen esittelemään pumpulitissin ja toppi-liivi-kerrospukeutumisihmeellisyydet, stay tuned!

ps.2. To my international readers / friends: I will be writing a short review in English soon!

Hyviä uutisia!

Tänään oli kirurgin vastaanotto. Aiheena leikkauksen ja tulehduksen lopputarkastus. Molemmat ovat paranemassa hyvin ja tulehdusarvo laskenut normaaliksi ja muutkin labrat ok, paitsi anemia. Mun kunto paranee tosi hitaasti, koska on ollut leikkaus ja rankka ja vakava tulehdus. Mutta nyt vaan lisäämään liikuntaa, haava on niin parantunut, että normisti voi elää ja olla:D.

Yllätyksekseni sain tietää myös syöpätutkimustuloksia. Ja nyt on niin onnellisesti, että tapaus on todennäköisesti helposti hoidettavaa sorttia. Voi olla, että pääsen kevyillä jatkohoidoilla ja paranen ehkä ennen pitkää kokonaan:D:D:D Voi onnen päivää!

Ps. Kävin muuten eilen katsomassa viimein oman näyttelynikin:)
Olen siellä taiteilijatapaamisessa su 9.4. klo 14-16, tervetuloa!

Leena Vainio
KATSON VALOON
25.3.-11.4.2017
Studio Mältinranta
Kuninkaankatu 2, Tre

Näyttelyt avoinna:
ma-to klo 12–18, pe-su 12–16.
Taidekeskus Mältinranta

Kuninkaankatu 2
33210 Tampere

Puh. 010 420 2040
info (at) tampereen-taiteilijaseura.fi

Suruharson läpi

Muistan, kun vielä 60- ja 70-luvuilla oli tapana, että naisilla suruaikana oli musta hattu, jossa oli edessä suruharso. Isoäitini oli ompelija ja hänen sisaruksillaan oli mm. kampaamo, hattu- ja takkiliike. Siinä suvussa kasvoin tiettyihin pukeutumis- ja käyttäytymissääntöihin. Tavat ja traditiot olivat kirkkaina, vaikka elämä miten heitteli ja runnoi.

Muistan itsekin sovittaneeni tuota mustaa hattua harsoineen ja hattuneuloineen. Opin jo lapsena, ettei hautajaisiin mennä ilman hattua. Niinpä olen  kaikissa läheisteni hautajaisissa pukeutunut hattuun ja hanskoihin sekä tummaan takkiin ja mustavalkoisiin asuun. Hautajaiskengät ovat kesälläkin umpinaiset, kauniit ja asialliset. Nuo seikat ovat syvällä. Se on kyllä kiinnostavaa, koska pukeutuminen on niin vapaata nykyisin. Ymmärrän hyvin sen, ettei vaatteilla surra. Toisaalta, kun haluan itse surra ja kunnioittaa poismenneitä pukeutumalla tietyllä tavalla, on se mun oikeus.

Olen aika ajoin kyseenalaistanut kaikki säännöt. Lopulta olen pitänyt mukana elämässäni tärkeiksi ja hyviksi kokemani. Jollakin tavoin olen aina vaalinut esimerkiksi jouluperinteitä ja pöytätapoja omassa perheessäni, vaikka en ole uskonnollinen ja olen monissa asioissa kapinallinen ja rajoja rikkova. Puolustan henkeen ja vereen tasa-arvoa, vähemmistöjen oikeuksia, ihmisoikeuksia ja merien ja luonnonsuojelua. Kirkko tekee hyvää työtä vähäosaisten hyväksi ja esimerkiksi maahanmuuttajien parissa, mutta on käsittämättömän takapajuinen esimerkiksi suhtautumisessa sateenkaariperheisiin ja polkee ihmisoikeuksia epäämällä osalta ihmisiä oikeuden avioliittoon, mikä on häpeällistä ja täysin sen vastaista, miten "Jesse" Uuden Testamentin mukaan toimi. En ole kuitenkaan eronnut kirkosta, koska se tekee paljon hyvää myös. Ja ehkä omalla tavallani uskon niihin periaatteisiin ja tapoihin ja tapaan ajatella, mitä raamatussa ( ja melkein kaikissa uskonnoissa ) perimmältään halutaan: elä hyvin ja rehellisesti, huomaa, kun teet väärin, pyydä ja saa anteeksi, tee toiselle niin kuin itsellesi toivoisit tehtävän, elä hyvin ja nauti elämästä, auta toisia, uskalla nähdä/puuttua/korjata vääryydet. Usko hyvään, vaikka paha on valloillaan. Rakasta.

Maailmani näyttäytyy nyt  suruharson läpi. Itken, kun Tanssii tähtien kanssa -ohjelmassa Laura ja Mikko tanssivat valssia. Itken, kun ajattelen merta. Itken, kun kuulen lintujen laulavan. Itken, kun ajattelen lapsia ja eläimiä. Itken, kun ajattelen rakkaitani. Mulla on suruaika; mielessäni pukeudun suruharsohattuun. Suren sairautta, rujouttani, heikkouttani. Suren sitä, että pelkään. En tiedä vielä minkälaisen taudin kanssa taistelen, elän, selviydyn tai ehkä kuolenkin. Pitelen haurasta minääni kämmenilläni ja hoivaan sitä hellästi kuin linnunpoikaa.

Huhtikuun loppuun on kestettävä epätietoisuutta; silloin vasta ovat kaikki tutkimustulokset syövästäni tulleet ja hoidot alkavat. Elämä on kaunis ja elämä on hurja. Elämä on arvaamaton ja karu. Olen kiitollinen kaikista rakkaudentäyteisistä vuosista täynnä elämää, työtä, arkea, vaikeita aikoja, juhlia, iloa ja rakkautta. Olen kiitollinen rakkaasta puolisosta, joka on minulle hyvä. Olen kiitollinen rakkaista lapsista puolisoineen ja  mainioista lapsenlapsista. Olen kiitollinen monista hyvistä ystävistä, jotka ovat nytkin eri tavoin kulkeneet mukanani.

Kuitenkin suru on yksinäistä ja lohdutonta. Kaivaudun tyynypesääni, juon maitoa ja syön vauvanruokaa. Kuljen hiljaa ja vaivalloisesti kuin sankassa sumussa, hitaasti tämän armottoman huhtikuun läpi.

Tanssii tähtien kanssa Lauran ja Mikon valssi

Kampelaa ja kakkua

Eilen sain dreenin pois, mikä helpotus ja vapaus! On ihanaa käydä suihkussa ja kivutkin vähenivät. Ei myöskään ole enää oksettava olo, kun letku ei enää ole painamassa palleaa:)
Tilasin kotipalvelun hoitajan kotiin ottamaan dreenin pois ja tarkistamaan haavan, koska oli lauantai enkä jaksanut lähteä Acutaan jonottamaan. Hoitaja olikin ihana ja puhuimme myös ruokavaliosta. Hiilarien lisäksi pitäisi saada voimia antavia proteiineja. Lihaa en pysty/halua syödä. Kananmunat, juustot, hapanmaitotuotteet, kala ja pavut ovat nyt hyvä lisä maito-kasvis-hedelmäruokavaliooni. Nälkä ei ole vieläkään, mutta nautin kyllä, kun pystyin tänä aamuna tekemään pieniä kotihommia ja leipomaan täytekakun ( miehen synttäri jäi viikolla viettämättä ). Paistoin kalaa, tein lohkoperunoita ja uunijuureksia, lisäsin vesimeloni-kurkku-hernesalaattiin keitettyä munaa. Hyvää oli ja maistoin hiukan viiniäkin hyvän kampelan kunniaksi - ja koska ekaa kertaa pariin  viikkoon en aamulla tarvinnut vahvaa särkylääkettä:D

Luulen, että ensi viikolla pääsen/jaksan tehdä taidejuttuja pitkästä aikaa. Meillä on tulossa muutto ja luulen että sitä jaksan jo ruveta sitäkin järjestelemään. Talon tyhjennys ehtikin jo ennen sairastumistani edetä ihan hyvään vaiheeseen. On kivaa päästä ihan uuteen kotiin lähiaikoina. Muutto tosin on stressaavaa myös. On hauskaa ja jännää, että on välillä muutakin mietittävää kuin sairastaminen. ps. Meille voi tulla käymään, mulle voi soittaa ja viestitellä, jos haluaa. Mä en valitettavasti jaksa nyt olla itse kovin aktiivinen. Tämä kirjoittaminen tuntuu hyvältä. Kuuntelen musiikkia ja olen tosi iloinen, että pystyn taas tekemään kotihommiakin.