Leena

keskiviikko 26. heinäkuuta 2017

Kaikki hyvin?

Syöpäpoliklinikkakäynti takana ja taas yhdestä etapista selvitty... Hormoninestolääkitys (Tamofen) jatkuu ainakin toistaiseksi ja tavoitteena on viisi vuotta. Sivuoireet ( kylmä/kuumapuuskat, lihas- ja nivelkivut, limakalvojen kuivuminen, silmien kuivuminen jne ) ovat hankalia, mutta niitten kanssa sinnitellään ja haetaan sopivaa helpotusta lääkkein ja elämäntavoin. Joskus olen nukkunut jo kuusikin tuntia heräämättä, vaikka yleensä yöt ovat kyllä risaisia. Silmät kuivuu ja mulla todettiin jo syksyllä "Makulan ryppykalvo" eli verkkokalvossa on vetoa ja se "rypistyy" ja uhkaa rikkoutua. Yllättäen miehellä todettiin myös juhannuksen alla sattumalta verkkokalvon reunassa reikä ja tuli kiireellinen leikkaus. Hän on toipunut hyvin tähän asti ja pari viimeistä viikkoa on jo ollut normaalia mökkeilyä, saunomista ja urheilua.

Syöpäpolille menen seuraavan kerran vasta vuoden kuluttua. Sain lisäksi tarkat oireseurantaohjeet, joiden perusteella olen sitten välittömästi polille yhteydessä. Olen yhteydessä ainakin jos tulee seuraavia oireita: hengenahdistus, jatkuva yskä, kova, jatkuva, paikallaan pysyvä luustokipu, mikä tahansa uusi patti missä tahansa, kunnon romahtaminen. Tää mun tapaus uusii mielellään varsinkin leikatulle alueelle tai toiseen rintaan. Leikkaushaavan ja rinnan alue tulee omatoimisesti tutkia joka kuukausi. Pelon kanssa opettelen elämään.

Kaikki lisäravinteet (D-vitamiinia ja kalkkia lukuuottamatta ) kiellettiin. Sen sijaan ravinto tulee muuttaa kasvispainotteiseksi ja niin että siitä saa terveyttä edistävät jutut. Ja niin olenkin jo tehnyt. Esimerkiksi: punaista lihaa max. 500g/viikko, pähkinöitä välipalaksi n. 30g /pvä, makeannälkään tumma raakasuklaa tai rusinat, täysjyväleipä ja rasvoina pääasiassa kasviöljyt ( oliivi- ja rypsiöljy) Alkoholia tosi harvoin ja tosi vähän. Liikuntaa lisään ja ilmoittauduin jo syksymmällä alkavaan joogaryhmään.Rasvan ja sokerin vähentäminen ja liikunnan lisääminen on meneillään.

Mun laboratorioarvot ovat hyvät eikä Tamofen ole nostanut maksa- tai munuaisarvoja. Hemoglobiini on jo melkein (mun) normaali. 
Energia on palannut. Tänään ja huomenna ollaan lastenlasten kanssa ja sitten lähdetään taas merelle:) Seuraava viikko kuluu vielä lomaillessa ja sitten palataan arkeen.


My 3 month control with the oncologist went well. I will continue with the antihormone medication in spite of the nasty side effects (f.ex. hot/ chill flashes ) which cause poor sleep. I will meet an eye specialist because of the eye problems which have increased because of the medication. Otherwise I´ll try to adapt to the new "normal".

keskiviikko 19. heinäkuuta 2017

Yksitissisen niksinurkka #1





Tamofen ( tamoksifeeni ) hormoninestolääkkeen  sivuoireisiin eivät mulla ole auttaneet kokeilussa olleet lääkkeet tai niistä on tullut rankempia muita oireita. Olen yrittänyt sopeutua uuteen "normaaliin" parhaani mukaan:
  • öisin hikoiluun herätessä viilentää sängyn vierellä astiassa odottava kostutettu puuvilla/pellavaliina, johon suihkaisen illalla hyväntuoksuista ihoöljyä ( esim Nuxe ) estämään ihon kuivumista ja lisäämään hemmotteluvaikutusta:)
  • Herkän ihon tai vauvojen kosteusliinat ovat käsilaukussa mukana missä menenkin.
  • mukana kulkee myös viuhka ( niitä myyvät ainakin naamiaistarvikekaupat ) sekä vesipullo 

Hikoileviin kainaloihin olen käyttänyt vauvan talkkia tai kookosöljyä. Vesipesu on tietysti aina hyvä juttu, mutta kun se ei ole mahdollista käytän herkän ihon kosteusliinoja. Kaikki kokeilemani deodorantit ärsyttävät leikatun puolen kainaloa, joka muutenkin on helposti ärtyvä ja ihottumainen, turvonnut ja kireä neljän imusolmukkeen poiston ja arven takia.

Leikkausarven hoitoon on parasta ollut suihkutettavat öljyt. Ihanan tuoksuinen Nuxe ( luontaiskosmetiikka ) on arvelle ehkä vähän liian paksu. Apteekista saatava Ceridal ihoöljy on edullinen. Mun mielestä paras on ollut apteekin Widmer Remederm vartalospray. Arpi on arka ja toisaalta tunnoton. Sen alueella ja ympärillä on hermosärkyä, johon välillä tarvitsen särkylääkettä.

Pienet, itseä hoitavat ja hemmottelevat asiat ovat mulle nyt tosi tärkeitä ja hoivaavat myös hauraasti toipuvaa mieltä.

Mun syöpämatka alkoi helmikuussa 2017. Siinä on ehtinyt olemaan jo monenlaisia vaiheita. Nyt näyttää siltä, että pääsin vähällä. Rinta ja neljä imusolmuketta lähti ja Tamofen tuli viideksi vuodeksi. Tähän asti vaikuttaa onneksi siltä, että syöpäkin lähti. Pysyköön poissa, amen.

ps. Osa vinkeistä on saatu vertaissiskoilta, osan olen keksinyt itse. Toivottavasti näistä on apua muillekin!

....

Onebooby Tips #1

Pampering oils and  Baby Powder are my weapons against swetting and hot flashes. A fancy fan and  wet wipes are handy as well. Little things are good for fearful mind, too. Take care and stay tuned: Tips #2 will be here soon:)