Leena

sunnuntai 15. syyskuuta 2019

Mikä ihmeen antihormonilääke?

Diagnosis, 2019, Body print, kirjonta, muste, akryyliväri ja linopainanta lakanalle./ mixed media on a sheet.


Estrogeeni- ja progesteronihormonit ovat "ruokaa" hormoniriippuvaiselle rintasyövälle. Minun tapauksessani syövän hormonipositiivisuus on n 90%, joten antihormonilääkitys eli hormoninestolääkitys on paras tapa estää syövän leviäminen/uusiutuminen. Mun tapauksessa paras vaihtoehto on exemestan, vaikka se oli osasyynä luitten haurastumiseen, osteoporoottiseen murtumaan v. 2018 ja muihin luun haurastumisen aiheuttamiin ongelmiin selässä.
Luunhaurastuminen on pikku juttu sen rinnalla että saisi uudestaan syövän tai että se leviäisi. Kaikkien lääkkeen aiheuttamien ongelmien kanssa on hankala elää, mutta kaikenlaista apua olen saanut. Kun rinnankorjausleikkauksesta n.o 2 olen riittävästi toipunut ja haavat ovat parantuneet, palaan vesijumpan pariin. Lisäksi fysiatrin aloitteesta ja fysioterapeuttien toimesta aloitetaan  kuntoutusohjelma ja kuntosalitreeni lokakuussa.

Koen, että syöpä on rikkonut minua monella tavalla. Olen hakenut ja saanut monenlaista apua. Olen ollut tosi aktiivinen kuntoutuja. Kuitenkin tuntuu että rämmin suossa. On kulunut yli kaksi vuotta sairastamista. Se on vienyt minut ytimeen: olen ollut pääasassa kotona, työhuoneella ja mökillä. Olen paljon yksin ja keskittynyt perheen kanssa olemiseen. Satunnaisesti olen tavannut ja pitänyt yhteyttä ystäviin. Uusi normaali ei ole helppoa. Olen joutunut luopumaan paljosta, suurin osa siitä onkin ollut turhaa tai ei ainakaan välttämätöntä. Mutta terveyden menetys ja sopeutuminen uuteen tilanteeseen koettelee kestävyyttä. 
Olen paljossa onnekas: mulla on hyvä puoliso ja hieno perhe. Syöpä on tällä tietoa hoidettu ja on korjattu tulleita vaurioita. Fysioterapeutti sanoi, että menetetyn tilalle tulee vielä jotain hyvää. Ja että minun pitää muistaa kiittää itseäni tehdystä toipumis- ja kuntoutustyöstä.  

Tässä vielä hormonilääkkeen tiedot. Minulla ilmenneet haittavaikutukset on punaisella. Lisäksi kaikki antihormonit tekevät silmien, ihon ja limakalvojen kuivuutta ja seksuaalista haluttomuutta ja joskus verenpaineen nousua, niin kuin minulla. Tämä kaikki merkitsee kokonaisvaltaista elämänlaadun heikkenemistä.
Exemestan kuuluu lääkeaineryhmään, jota kutsutaan aromataasinestäjiksi. Ne vaikuttavat aromataasi-nimiseen entsyymiin, jota elimistö tarvitsee naishormonien eli estrogeenien muodostukseen, erityisesti vaihdevuodet ohittaneilla naisilla. Hormoniriippuvaista rintasyöpää voidaan hoitaa muun muassa alentamalla elimistön estrogeenitasoja.
Exemestan on tarkoitettu hormoniriippuvaisen rintasyövän varhaisvaiheen hoitoon vaihdevuodet ohittaneille potilaille, joita on ensin hoidettu tamoksifeeni-nimisellä lääkkeellä 2–3 vuotta.
Exemestan on tarkoitettu myös edenneen hormoniriippuvaisen rintasyövän hoitoon vaihdevuodet ohittaneille potilaille, silloin kun muuntyyppinen hormonilääkehoito ei ole tehonnut riittävän hyvin.

Hyvin yleiset: voi ilmetä yli yhdellä henkilöllä kymmenestä
  • masennus
  • univaikeudet
  • päänsärky
  • kuumat aallot
  • heitehuimaus
  • pahoinvointi
  • lisääntynyt hikoilu
  • lihas- ja nivelkipu (mukaan lukien nivelrikko, selkäkipu, niveltulehdus ja niveljäykkyys)
  • väsymys
  • valkosolumäärän lasku veressä
  • vatsakipu
  • maksaentsyymien kohoaminen
  • punasolujen lisääntynyt hajoaminen veressä
  • maksavauriosta johtuva entsyymimäärän nousu veressä
  • kipu.
Yleiset: voi ilmetä enintään yhdellä henkilöllä kymmenestä
  • ruokahaluttomuus
  • rannekanavaoireyhtymä (koko kädessä, lukuun ottamatta pikkusormea, tuntuu kihelmöintiä, puutumista ja kipua) tai ihon kihelmöinti/pistely
  • oksentelu, ummetus, ruoansulatushäiriöt, ripuli
  • hiustenlähtö
  • ihottuma, nokkosihottuma ja kutina
  • luiden haurastuminen, mikä voi heikentää niiden vahvuutta (luukato) ja joskus johtaa luunmurtumiin
  • käsien ja jalkojen turvotus
  • verihiutalemäärän lasku veressä
  • heikotus.
Melko harvinaiset: voi ilmetä enintään yhdellä henkilöllä sadasta
  • yliherkkyys.
Harvinaiset: voi ilmetä enintään yhdellä henkilöllä tuhannesta
  • pienten rakkuloiden puhkeaminen ihottuma-alueelle
  • tokkuraisuus
  • maksatulehdus
  • maksan sappitiehyiden tulehdus, joka aiheuttaa ihon keltaisuutta.
Esiintymistiheys tuntematon: koska saatavissa oleva tieto ei riitä arviointiin
  • tiettyjen valkosolujen niukkuus veressä.
Muutoksia voi myös ilmetä tiettyjen veressä kiertävien verisolujen (lymfosyyttien) ja verihiutaleiden määrissä, erityisesti potilailla, joilla on entuudestaan lymfopenia (pienentynyt veren lymfosyyttimäärä).

.....

This is whining about my life after cancer, after  mastectomy and two reconstruction operations, living with antihormone medication with its several side effects. And yet I am happy to be alive, have a wonderful spouse and family. I should be proud cause I have been active and working hard to have help and to get better. After a few weeks I will be back to gym and physiotherapy. And there will be art.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti