Kultaa

Mun piti kirjoittaa siitä, miten kainaloa ja selän arpea kiristää, miten pahoinvointi ja hikipuuskat ( Exemestan -lääkityksen takia ) ovat kurjia. Miten mun selkä on paska, ei kestä kunnon kävelylenkkiä. Mutta katsoin ulos, maailma on kaunis: vihreys tulvii sisään, kirpeän sininen taivas, ei pilven häivää. Multava vastaleikatun nurmen tuoksu, ohi pyöräilevien lasten äänet. Elämä on kaunis! Olen elossa! Olen onnekas!

Kun helmikuussa 2017 löysin rinnasta patin, olin kauhuissani ja ajattelin kuolevani kohta. Se tunne on palannut aika ajoin matkan varrella ja epävarmuuden ja erilaisten tulosten odottaminen on ollut kammottavaa. On ollut kipua, kärsimystä ja takaiskuja. Mutta oh my, olen saanut hyvää hoitoa, tutustunut hienoihin ihmisiin. Olen oppinut pysähtymään, näkemään hyvän ja tärkeän ja kauniin elämässä.

Kun sairastuin, luulin kuolevani. Olisinpa silloin tiennyt, että monet rankan diagnoosin saaneista voivat vuosien jäkeen hyvin. Olisinpa tiennyt, että on vertaistukea, että tutustuisin hienoihin ihmisiin sen myötä. Olisinpa aavistanut, että pieni elämä, pienet hyvät hetket, ovat tarpeeksi. Olisinpa uskonut todeksi, että tästä kaikesta voi tulla jotain hyvää ja kaunista.

Olisinpa heti löytänyt Pirkanmaan Syöpäyhdistyksen palvelut, Rinnakkain Facebook -ryhmän ja vertaistukiryhmän ( paikalliset, usein kuukausittain kokoontuvat ryhmät ). Katso linkkilista.

 

Happy and thankful🤗 life is grand💕