Soseuta ( sauvasekoittimella tai blenderillä ):
1/2-1 banaania
1-2tl siemeniä
2rkl sitruunanamehua
pala tuoretta inkivääriä (tai kurkumaa )
kourallinen tuoretta vihreää: minttua, persiljaa, sitruunamelissaa, pinaattia tms
1tl öljyä
Paloittele hedelmiä/ marjoja yhteensä n. 2dl ja kaada sose niiden päälle. Ripottele pinnalle pähkinöitä ja/tai kauralesetta ja nauti! On täyttävää ja herkullista!!
Eilen valitsin annokseen ananaspaloja ja viinimarjoja. Soseessa oli mukana lehtipersiljaa ja inkivääriä:) |
Nainen ja rintasyöpä on selkeä tietopaketti syövän toteamisesta ja hoidoista sekä sairastumiseen liittyvästä tunnemysrskystä.
Marja Aarnipuron Rintasyöpävuosi oli ensimmäisiä kirjoja, joita luin heti sairastuttuani. Tämä jatko-osa Rintasyövän jälkeen jatkaa omakohtaisella ja avoimella linjalla. Omaan kertomukseen on liitetty kunkin aiheen kattava tietopaketti esimerkiksi lääkkeitten vaikutuksista.
Ravinto ja elämäntapamuutokset ovat asioita, joita olen paljon pohtinut. Tulin siihen tulokseen, että joitakin muutoksia on tutkimustuloksiin nojaten perusteltua tehdä syövän uusimisen ehkäisemiseksi. Olen vähentänyt punaisen lihan määrää ja lisännyt esimerkiksi öljyjä ja pähkinöitä ruokavaliooni. Syö hyvin voi paremmin on tutkimukseen pohjaava ja selkeä opas. Palautin kirjan juuri kirjastoon, mutta taidan mennä ostamaan oman kappaleen kirjakaupasta..
Heinäkuun olen lomaillut pääasiassa Raumanmeren saaristossa. Olo on parantunut, vaikka "kunnossa" en tunne vielä olevani. Loma on ollut ihana ja olen nauttinut merestä, luonnosta, perheen ja ystävien seurasta, ruuasta ja saunomisesta. Tänään palaan taas maalauksen pariin. Jännä nähdä mitä nyt syntyy...tähän se jäi noin kuukausi sitten:
sarjasta Mammaca akryyli, hiili ja muste paperille, 54 x 76cm |
I have made some changes in my diet: less meat, more oils, nuts and veggies. I have been reading many books about breast cancer. Alice Hoffman´s Survival Lessons was beutifullly written and one of the most touching I have read. I am feeling better and had a wonderful holiday-July with family and friends enjoying nature by the sea. Now I am back to art projects and painting. 💗
@Rauma |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti