Aika

Kärsivällisyys ei ole hyveeni. Miten vaikeaa onkaan antaa ajan kulua, odottaa. On kulunut yhdeksän kuukautta siitä kun sain rintasyöpädiagnoosin. Se on ihmisen elämässä lyhyt aika. Se on kuitenkin tuntunut pitkältä ajalta elää sairastaen ja hitaasti, hitaasti toipuen. Se on pitkä aika risaisen yöunen, huonovointisuuden, kipujen ja kylmäkuumapuuskien kanssa. Nyt tuntuu kerrassaan ihmeelliseltä, kun olen nukkunut muutaman viikon ajan heräten korkeintaan kaksi kertaa yössä. Yhtään ehjää yöunta ei ole ollut näitten kuukausien aikana. Uupumus, fatique, on nyt väistymässä. Tuntuu kuin raskas verho olisi lipumassa yltäni. 

Innostus on parhaita puoliani. Se on ollut kadoksissa viimeiset yhdeksän kuukautta. Ja katso: synnytys on käsillä ja takaisin tuli. Kiitos! 

Yksityiskohtia uusista miniatyyrimaalauksistani.

Time does not fly. It seems to have been a long, troubled journey from March to this day. 

I feel the fatique  is slowly leaving my body and mind. I feel alive again. Thank you!